Olipa kerran...

...kisu Vili. Se makoili rannalla omassa hiekkalaatikossaan, kunnes kuuli laiturilta jotain kolinaa.

"Hei, mitäs tuolla tapahtuu", se ajatteli ja vilkaisi laiturin suuntaan.

"Pitääkin lähteä katsastamaan", se tuumi.

Laiturilla Vilin seuraan liittyi sen koiraserkku Minni. "Mitäs sä täällä oikein tähyilet?" Minni kysyi Vililtä, joka katseli ulapalle tarkkaavaisesti.

"Ihmiset lähtivät veneellä. Ehkä sieltä tulee kalaa," Vili totesi kuivasti. Se suhtautui Minniin vähän epäilevästi, olihan tämä tyttö ja ennen kaikkea koira. Ja aivan liian innokaskin vielä.

"Mutta eihän tuolla näy ketään," Minni haukahti. Sen mielestä oli tylsää tuijottaa pelkkää tyhjää vettä. Ei siellä näkynyt edes herkkuja missään. "Tylsää," Minni ajatteli ja päätti lähteä pois.

Minni kohtasi kuitenkin matkallaan Henna-siskon, joka oli myös tulossa laiturille. Henna asettui myös laiturille istumaan. Minnillä vain oli vaikeuksia pysyä paikallaan. Odottaminen ei ollut sen vahvuuksia.

Sitten alkoi tapahtua. "Nyt ne tulee," Vili naukaisi ja kipitti laiturin nokkaan päivystämään.

 

Minnikin valpastui. "Hei, nehän on mun isi ja Eemeli!

"Saitteko kalaa?" kuului laiturilta yhtä aikaa naukaisu ja haukahdus.

"Ei mitään, ihan tyhjä katiska," sanoi Eemeli noustessaan tyhjän ämpärin kanssa laiturille.

"Tule Minni, mennään pois. Ei saatu kalaa," Vili totesi pettyneenä. Serkukset kipittivät paikalta pois puuhaamaan jotain muuta.

 

"No niin, mitäs nyt sitten leikittäis?" Minni ja Vili tuumailivat hetkeä ennen kuin hirmuinen takaa-ajo käynnistyi. 

Sen pituinen se!