Morjens taas pitkästä aikaa!
Haha, en ookaan kadonnu mihinkään, vaikka taisit luulla. Olen parannellut mun tautia ja voin nyt aika hyvin. Kauheen kyllästynyt mä kyl olen siihen ruokaan, mitä äiti mulle joka päivä antaa. Enkä yhtään - yhtään!! - namipalaa ole saanut mitään muuta.
Ja lääkkeitä olen saanut kans, aamuin illoin. Ne on ihan kivoja, ku silloin saan aina nappuloita kans. Ja äiti rapsuttaa ja kehuu ja pyytää tassua ja maahan, ni mä saan näyttää mitä mä osaan.
Huomenna mä menen kuulemma taas sinne sairaalaan. Viimeks ne ei voinukaan skannata mua, enkä mä nähny sitä Maijaakaan. Mut mä pääsinki englantilaisen tädin syliin, niin et nyt mä olen ihan kansainvälinen koira! Voiku mä näkisin huomenna Maijan, ku se oli niin kiva. Vähän mua taas jännittää. Ja äitiäkin vissiin jännittää, ku se ei o antanu mulle tänä iltana ees pusua. Höh. No, heippa nyt taas. Pitäkää peukkuja!
(Äidin sivuhuomautus: pusuttomuus johtuu siitä, että Minni-koira söi illalla oman kakkapökäleensä pihalta. Ei silleesti paljon ole pusuttanut...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti