tiistai 14. helmikuuta 2012

Pipi

Moikka vaan,

Mä oon ollut vähän kipeenä viime päivinä, siks mua ei ole täälläkään näkynyt. Kukaan ei tiedä, mikä mua vaivaa, mutta huono olo mulla ainaskin on ollut. Isi on ihan hermona ja äiti kauheen huolissaan, kun mä vaan kävelen ympyrää suu auki kuulemma hullun ilme naamalla ja kuola valuu. Lauantai-iltana mä olin niin huonovointinen, etten pysynyt ees juomaan vettä enkä syömään mitään. Sitten mä valvoin melkein koko yön ja äitikin valvoi mun kanssa.

Sunnuntaina mun olo parani, ja iltapäivällä olin jo ihan toinen koira! Ruoka maistui ja leikki kans. Mut yhä vaan isi oli hermona ja äiti huolissaan. Ne vaan höpötti jotain, että ne ei enää tiedä, pitääkö mut viedä lääkäriin vai ei. Äiti on kuuklettanut ja on ihan varma, että mulla on epilepsia. Lievä. Mutta isi pohti, että voiks kohtaus kestää monta päivää? Mä oon kyl yrittänyt sanoa äitille ja isille, että mä olen vaan herkkämasuinen ja tarvitsen vaan riittävästi maksislaatikkoa, mansikkajukurttia, kinkkurullia ja keksejä, niin kyllä mun masu pysyy kunnossa. En mä noitten hirveiden papanoiden päälle mitään ymmärrä. Mun kummitäti onkin ehdottanut monta kertaa, että äiti vois syödä ne kun sen pitäis olla laihiksessa. Tai jossain.

No mutta mun olo kuiteski parani huomattavasti sunnuntaina ja pääsinkin sitten ulos kokeilemaan mun uusia kenkiä. Mä en kyl ekan kerran jälkeen ymmärtänyt, miten niillä kävellään. Mun kaikki jalat ainakin meni eri suuntaan.

Tänään mä olen nukkunut koko päivän, kun mulla oli taas viime yönä maha sekaisin. Tuli oksut ja kaikki, hyh. Raavin koko yön äitin makkarin ovea, että se tulis mun kaveriks mun kans valvomaan, mutta ei se millään herännyt. Ens yönä mun pitää vaan yrittää kovemmin, kyllä se siitä herää!

Toivottavasti mä tervehtyisin. Ei o kiva olla kipeenä. Mä haluaisin jaksaa leikkiä ja käydä lenkillä joka päivä ja nukkua yöllä niinku muutkin ihmiset - tai siis koirat.



Laumanjohtajan jälkikirjoitus: Minni viedään lääkäriin tutkimuksiin. Oireet sopivat lievään epilepsiaan, mutta toisaalta varmaankin mihin tahansa kiputilaan. Tutkia Minni joka tapauksessa täytyy. Meille kaikille on liian raskasta katsoa vierestä pientä koiraa, joka kärsii ja jonka vireystaso on koiravanhuksen luokkaa, ei 8 kuukautisen pennun. Minnin ollessa hyvävointinen se on iloinen, energinen, reipas ja aina liikkeessä. Pitäkää peukkuja, ettei ole mitään vakavaa.

1 kommentti: